Ihan ensin tulevat mieleen avajaiset, joissa kaupungin ja sidosryhmien tärkeät henkilöt saapuvat illan hämärässä ulkotulien rätistessä sisään museon painavasta ovesta. Sisäkengät vaihdetaan eteisessä. Kätellään, seisotaan, kuunnellaan tylsiä puheita, jotka eivät kuulu kunnolla vaan kiertävät pahasti vanhan rakennuksen korkeissa tiloissa. Kävellään läpi näyttelyn ja jutustellaan tuttujen kanssa ulkomaanmatkoista, pyritään samaan keskustelurinkiin paikallisten julkkisten kanssa.
Aiemmin pohdin museossa käyttäytymistä lähtien kysymyksestä, voiko lattialla istua. Jokin aika sitten höyrykonemuseossa pyörähti keväisen puhurin lailla ryhmä, joka uskalsi istua ja maatakin lattialla. Lukion kuvataideryhmä oli ottamassa muotikuvia höyrykoneella ja poseerasi täysillä huippumallien tyyliin. Pönötyksestä ei ollut tietoakaan. Ryhmä suhtautui meidän pian 110-vuotis synttäreitä viettävään konekaunottareen mutkattomasti ja luontevasti. Jopa niin luontevasti, että hetkittäin pelkäsin koneen kärsivän muodin alttarilla. No, sessiosta selvittiin kenenkään vaurioitumatta ja kaikkien osapuolten tyytyväisenä erotessa tahoilleen.
Jos pönötys jäi kovasti vaivaamaan, kannattaa vilkaista mitä Maija Länsimäki kirjoittaa asiasta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kieli-ikkunassa: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=900
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti