31. elokuuta 2010

Nähdä ja katsoa

Olin viime viikolla Avara museo hankkeen järjestämässä kuvailutulkkauksen koulutuksessa Porin taidemuseolla. Koulutus oli lyhyt mutta innostava. Sain uskallusta ajatella, että meidänkin museossa voitaisiin ehkä toteuttaa näyttelykierroksia kuvailutulkkauksella. Kuvailutulkkauksella tarkoitetaan näkövammaisille suunnattua tapaa sanallistaa visuaalisia asioita, kuten museonäyttelyitä. Koulutuksen vetäjänä toimi itsekin näkövammainen kuvataiteen opettaja ja kuvataiteilija Maarit Hedman.

Kotimatkalla junassa listasin muistikirjaan kaikkea kosketeltavaa ja haisteltavaa, jota Werstaan näyttelyissä on tällä hetkellä mukana. Listasta tuli lopulta aika pitkä. Oli mukava huomata, että muutkin aistit kuin pelkkä näkö on meillä jo otettu huomioon. Makuaistia voi toistaiseksi hemmotella vain museokaupan makeisilla käynnin jälkeen. Tosin Avaran museon Aunen iltapäiväkierroksilla tarjotaan myös kahvia. Koulutuksessa kävi myös hienolla tavalla ilmi, että kuvailu toimii hyvin sekä näkövammaisille, että näkeville. Tai voisi ehkä sanoa, että hyvää kuvailua kuuntelee myös näkevä mielellään. Ne jotka näkevät, eivät välttämättä osaa katsoa.

20. elokuuta 2010

Hitaasti

Eräs työkaverini oli kesällä hitaan piirtämisen kurssilla. Kurssin otsikko herätti kieltämättä mielenkiintoa. Ehdin jo kuvitella, kuinka kurssilaiset ovat kumartuneina piirustustelineidensä äärelle ja liikuttavat kättään kuin hidastetussa filmissä ja viikon aikana valmistuu korkeintaan yksi pieni piirros. Työkaverini mainitsi, että oli viikon aikana piirtänyt kuvan alumiinikattilasta ja joistain muistakin tavaroista. Vaikka kyseessä oli hitaan piirtämisen kurssi, oli viikon aikana syntynyt useampikin piirustus. Kurssin idea kaiketi oli, että piirtämistä lähestyttiin enemmän valööreitten kautta kuin ääriviivalla. Hitaus on näinä aikoina hyvä asia, downshifting on muodikasta.

Suunnittelin juuri Avaran museon syksyn ohjelmaa Werstaan osalta, näyttelykierroksia, työpajoja ja tapahtumia. Tunnen hengästyväni jo etukäteen syksyn menosta, paljon kaikkea mielenkiintoista on luvassa. Opastuskierroksia suunnitellessa tuntuu usein, että sisältöä kierrokselle täytyy suunnitella enemmän kuin sitä itse asiassa ehditään välittää. Tyhjien, hiljaisien hetkien pelko kai ajaa aikatauluttamaan kierrokset varsin täyteen. Huomaan ajattelevani, että kävijät ehtivät yksin kyllä kuljeskella rauhallisesti ja kuluttaa aikaa näyttelyissä. Kierrosten taas tulee on tehokkaita, jotta kukaan ei ehdi pitkästyä. Jonkinlaisena ihanteena kai pidän aika rivakasti ja määrätietoisesti etenevää kierrosta, jossa tapahtuu vaihtelevia ja yllättäviä asioita oppaan johdolla.
Puhenopeudesta tai ylipäätään kierroksen nopeudesta olen saanut hyvän muistutuksen opastaessani maahanmuuttajien ryhmiä. Heidän kanssaan olen vanhasta muistista aloittanut normaalilla puhevauhdilla ja jo alle minuutissa on käynyt selväksi, että täytyy hengähtää syvään ja aloittaa alusta. Täytyy puhua erittäin hitaasti ja selkeästi sekä miettiä todella tarkasti mitä aikoo sanoa. Tahti hidastuu entisestään, kun ryhmän kanssa yhdessä jäädään pohtimaan mikä on tukki ja mitä se voisi olla englanniksi tai venäjäksi.

Millainen voisi sitten olla museokierros hitaan piirtämisen hengessä? Jotenkin kiehtova ajatus olisi kiinnittyä vain yhteen esineeseen tai yhteen kohtaan näyttelyssä. Voisiko työväen historian kertoa vaikkapa Meirän kaupunki-näyttelyn pyykkipaljun äärellä tai pysähtyä vain James Finlaysonin raastinkoneen vierelle kertoilemaan Tampereen tekstiiliteollisuuden synnystä ja hiipumisesta. Siitä laajoja kaaria ja koukkauksia tehden. Yhdessä kohtaa seisominen toki vaatisi kovaa luottoa oppaan karismaan, ehkä jopa teknisiä apuja pelkän persoonan lisäksi. Tai voisin yrittää rakentaa kierroksen myös sen kattilan ympärille, joka Werstaalta löytyy Työväen osuuskaupan hyllystä. Se on kuparia.

3. elokuuta 2010

… was here

Hyvin remontoidun kesän jälkeen on mukava palata töihin. Loman aikana en käynyt lähelläkään työpaikkaa ja ajatukset liikkuivat täysin muissa maailmoissa. Vielä alkukesästä mielen päällä pyörineet asiat tuntuvat kovin vierailta ja osa silloisista ongelmista on ratkennut kuin itsestään.

Töihin palatessa piipahdin myös Werstaan näyttelyissä. Kävin vilkaisemassa erityisesti Kaupunki kynällä-piirustustilaa, jonka laitoin alulle viimeisinä työpäivinä ennen lomaa. Seiniin oli raapusteltu suoria kommentteja ja piirrelty monenlaisia hahmoja. Piirrosten sijaan kävijöillä tuntui kuitenkin olleen erityinen tarve kirjoittaa, hei mäkin olin täällä!