Suojeltava!

Viime viikolla avautui Werstaalla Koijärvi, Kessi ja Kuusamon kosket - niminen näyttely, joka esittelee suomalaisen ympäristöliikkeen historiaa. Joillekin taistelu Koijärven kuivattamista vastaan on vielä hyvässä muistissa, omalle ikäpolvelleni on jäänyt mieleen erityisesti iskulause: Kessi suojeltava! Näyttely avaa mm. sitä mistä näissä tunnetuissa tapauksissa oli kysymys. 

Näyttelyyn on pystytetty myös suojelupuu; joka haastaa kävijän kertomaan mitä hän itse haluaisi suojella. Suojelupuuhun onkin kertynyt jo mukavasti kannanottoja. Tähän mennessä on haluttu suojella mm.:

Saimaan norppa

Äitiä

Sanginjoen ulkometsä

Kissoja, ettei ne jää auton alle.

Talvivaaran kaivoksen ympäristöä.

Suomen peruskallio

Museovirasto

Aarniometsiä ja kaikkia lajeja

Kaupin metsät ja rannat

Asiaviihdettä

Ostin tällä viikolla kirja-alesta Sanni Sepon kirjan Palsta, jossa on kuvia ja lyhyitä tekstejä helsinkiläisiltä viljelypalstoilta. Olin todella vaikuttunut ja mieleen syttyi valtava kesän ja kostean mullan kaipuu. Tyypillisenä palstaviljelijänä aloin siis jo tammikuun alussa miettiä kesän istutuksia. Koin, että elämänmakuiset kuvat ja aika rosoisetkin tarinat palstoilta kertoivat jotain oleellista elämästä. Kirja aiheutti minussa tunteen, että olin virkistynyt, elin hetken voimakkaammin ja luova ajatteluni lähti liikkeelle.

Kirjan luettuani kerroin kokemuksestani kollegalle, joka myös on innokas pienviljelijä. Mietiskelin ääneen, kuinka hienoa olisi, jos ihmiset saisivat juuri tuollaisen tunnetilan Werstaalta, ehkä joku saakin. Voisi ajatella, että museonäyttelyn ydintehtävä on tuottaa tunne siitä, että on elossa, että elää tässä hetkessä. Olisi hienoa, jos erityisesti Työväenmuseossa vierailun jälkeen ihminen tuntisi itsensä virkistyneeksi, ja kokisi oppineensa jotain uutta elämästä.

Näyttelyiden tekijät varmaan haluaisivat, että näyttely jää elämään kävijässä vielä käynnin jälkeenkin. Kollegani kertoi olleensa muutama vuosi sitten Turun linnan kummituskierroksella ja kirkuneensa hysteerisenä pimeästä salista paljastuvan pyövelin nähtyään. Hän muistaa sen vieläkin.

Olen lukemassa Jaana af Hällströmin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa Näyttelyviestintä. Siinä hän kirjoittaa museonäyttelyistä viestinnän näkökulmasta. Kirjassa kerrotaan tiiviissä muodossa monista asioista, joita me museolaiset pohdimme päivittäin käytännön tasolla. Hällström viittaa Suomen Museoliiton tekemään kävijätutkimukseen, ja tiivistää kyselyn tuloksen, että kävijät haluavat museoilta asiaviihdettä. Asiaviihde pitää sisällään ajatuksen, että puhutaan asiaa, mutta sellaisessa muodossa, että se on myös viihdyttävää ja elämyksellistä. Museoissa halutaan oppimisen lisäksi myös viihtyä, mutta varsinainen ”aivot narikkaan” tyyppinen viihde koetaan jossain muualla.

Työporukat, koululuokat tai esim. Avara museo hankkeessa työvoimapoliittisen koulutuksen ryhmät tulevat usein museoon kierrokselle ja työpajaan silloin kun ryhmällä on virkistyspäivä. Avara museo- hankkeessa kehitetään museoita aikuisten oppimisympäristöinä. Olen monesti ollut hieman ärsyyntynyt virkistyspäivä-ajatuksesta, kukaan ei mainitse tulevansa museoon oppimaan. Asiaa voi tietysti tarkastella myös toisin, on hienoa, jos ihmiset kokevat museossa virkistyvänsä.

Aikuisen oppimista

Raketit paukkuvat ulkona ja vuosi on kohta vaihtumassa uuteen. Mielessä hieman haikeutta ja mukavaa odotusta ensi vuoden haasteita kohtaan. Werstaan Avara museo -hanke kääntyy aivan kohta kohti viimeistä kevättään. Hankkeen yksi tärkeä tavoite on museoammatillisen henkilökunnan aikuispedagogisen osaamisen kehittäminen. On hyvä hetki muistella muutamia asioita, joita itse olen oppinut projektisuunnittelijan ominaisuudessa kuluneena vuotena.

Hieman yli vuosi sitten Werstaalla luovuttiin pääsymaksuista. Muistan selvästi, että ennen päätöstä epäilin koko ajatusta. Siihen aikaan vielä tuntui, että jonkinlainen raja täytyy olla museoon tullessa. Ajatus siitä, että kuka tahansa voi vapaasti kävellä sisään, tuntui  oudolta. Olin oikeassa ja olin väärässä. Kuluneen vuoden aikana ihmisten piipahtelu, kenen tahansa sisään marssiminen ja epämääräinen haahuilu Werstaalla on lisääntynyt. Se on hienoa, kaikkein parasta. Olen ylpeä Werstaasta, olen ylpeä meistä, werstaalaisista.

Olen monesti ajatellut, että Werstaalla pitäisi olla paikkoja, joissa istua ja levähtää, paikkoja joissa voi tavata ja rupatella. Toisaalta olen vetänyt aikuisille monenlaisia työpajoja, jotka ovat olleet aktiivista toimintaa ja osallistumista. Aikuisissa tuntuu olevan aika lailla kahdenlaisia museokävijöitä, toiset haluavat keskittyä näyttelyihin omassa rauhassaan, toiset haluavat jonkun kertomaan ja keskustelemaan. Moni haluaa kokeilla itse ja tehdä käsillä. Monenlaiset käynnit voivat olla yhtä antoisia.

Avaran ryhmissä on Werstaalla vieraillut nuoria, eri ikäisiä aikuisia työttömiä ja mielenterveyskuntoutujia. Olen opastanut todella monenlaisia ryhmiä. Kun olen tavannut kunkin ryhmän, olen aina kysynyt, onko joku aiemmin käynyt meillä. Harva on. Lähtiessään useimmat ovat olleet innoissaan ja aikoneet tulla uudestaan. Tätä käsitystä vahvistavat myös muutamille ryhmille tekemäni nimettömät lomakekyselyt. En laske tätä pelkästään omaksi ansiokseni. Laajasti ottaen useimpien ajatus siitä, mitä on museo ja mitä siellä voi tehdä, on laajentunut. Yksi tärkeä oppi kuluneena vuonna on ollut, että ihmiset on tärkeitä ja kiinnostavia. Ihmisistä saa voimaa.

Avara museon hanketyötekijöiden kanssa olemme useissa tapaamisissa pyöritelleet osallisuuden käsitettä ja keskustelleet siitä, kuka saa tilaa toimia museossa. Kuka saa olla oikeasti osallinen ja aito toimija. Uskallammeko me luovuttaa tilaa muille kuin museoammattilaisille. Kysymys on monesti siitä, uskallammeko luopua asiantuntijuuden roolista ja antaa mahdollisuuden jollekin amatöörille.

Itse en koe olevani asiantuntija, jolle se olisi ongelma. Enemmänkin kysymys on siitä, kuinka museossa voi ja saa toimia.  Itselleni hieno oppimisen kokemus oli Naisten päivän juhla viime maaliskuun alussa. Vietimme päivää hyvin värikkäissä ja kansainvälisissä puitteissa, kun annoin varsin vapaat kädet Moniääninen museo -hankkeen kurssilaisille toteuttaa ohjelmaa. Tapahtuman tarjoilut ja ohjelma hoidettiin rennommalla kädellä kuin pedanttina museoihmisenä olisin tehnyt, mutta lopputulos oli onnistunut. Tunnelma oli ainutlaatuinen ja koko tapahtuma jotain sellaista, jota ilman "moniäänistä" apua en olisi saanut aikaan.

Syksyllä avautunut Ihan epäNormaalia -näyttely on ollut suuri oppimisprosessi. Ennen näyttelyä en tiennyt tuon taivaallista viittomakielestä tai miettinyt juurikaan fyysisen saavutettavuuden ongelmia. Eri tavoin vammaisten ihmisten kohtaaminen jännitti. Nyt osaan tarkastella tiloja aivan eri tavalla ja olen tavannut näyttelyn tiimoilta hyvin erilaisia kiinnostavia ihmisiä. Olen keskustellut viittomakielisten ihmisten kanssa, tavannut kuurosokean ja opastanut mm. näkövammaisten ryhmiä.

Viime vuosi Werstaalla Avara museo -hankkeessa on ollut hyvä ja opettavainen vuosi. Monessa asiassa myös on onnistuttu. Ensi vuonna jatketaan hankkeen raportoinnin kimpussa. Analysointia odottavat kolmen arviointityöpajan videoitu materiaali ja ryhmille tehdyt kävijäkyselyt. Siihen asti; Hauskaa Uutta Vuotta 2012 ja Kiitos!

Jouluinen tervehdys teille kaikille!

Palaute

Ryhmää opastaessa kuulijoiden elekielestä voi päätellä varsin paljon, jotkut eivät jaksa kuunnella vaan jättäytyvät heti porukan loppuun. Osa kuuntelee katsoen suoraan silmiin, mutta ilmekään ei värähdä eivätkä he kysy mitään. Useimmiten ryhmässä on vähintään yksi, joka rohkaistuu kysymään, usein myös henkilö, joka kokee tietävänsä kerrotut asiat opasta paremmin. Opastuksen päätteeksi kiitellään ja jotkut lähtevät silmät loistaen ja keskustellen. Joistain ei saa mitään irti. Useimmiten ihmiset ovat kohteliaita ja kiittelevät vaikka olisivat olleet tylsistyneitä.

Werstaan Avaran työpajoissa on käynyt useita kertoja nuorten aikuisten mielenterveyskuntoutujien ryhmä. En ole saanut ryhmältä juurikaan sanallista palautetta. Positiivista palautetta on ollut se, että he saapuvat paikalle ja tulevat takaisin tupakkatauolta. Joskus positiivinen palaute on katse silmiin tai pieni hymy. Ryhmän kanssa on ollut mukavaa yhteistyötä, vaikka usein joillakin on ollut silmin nähden hankala olo. Monikin on ollut vaisu, eikä ole pystynyt osallistumaan kaikkeen tekemiseen. Usein on tuntunut, että pakotan nuoret näyttelyyn, vaikka he haluaisivat tupakalle tai istumaan työpajatilaan.

Pari viikkoa sitten kävin haastattelemassa kyseisiä nuoria yhteistä artikkelia varten ja sain todella valaisevaa palautetta. Moni sanoi, että on viihtynyt Werstaalla Avaran työpajoissa ja saanut käyttää omaa luovuuttaan. Eräs nuori mies on ollut monta kertaa ryhmän mukana ja istunut aika usein syrjässä. Kysellessäni tunnelmia museokäynneistä hän sanoi aina innolla odottaneensa mikä näyttely ja työpaja meillä sillä kertaa olisi esillä. 

Palaute oli minulle yllättävä. Kommentti oli todella opettavainen ja palkitseva, myös ne jotka eivät kommunikoi voivat olla täysillä mukana. On hienoa saada palautetta, joka muuttaa omaa ajattelua ja auttaa näkemään asioita ja tilanteita uudesta näkökulmasta.  

Keväästä syksyyn

Aukion laidalla palavat valot sysimustassa marraskuun illassa. Werstaalla ei ole ollut hiljaista vaikka blogi on ollut muutaman kuukauden tauolla.  Projektisuunnittelija on suorastaan hukkunut Avaran museon sokkeloihin niin, ettei asioiden ajatteluun ja kirjaamiseen ole ollut aikaa. Yritän parantaa tapani.

Oma painokuosi-työpajassa innoituksen lähteenä toimi Tekstiiliteollisuusmuseon Puutarhasta Matkaan-näyttely.

Hannibal & Joku Roti Mafia keikalla Werstaan Meirän kaupunki-näyttelyn työväentalon lavalla Museoiden yössä 20.5.

Avaran viimeinen toimintakausi on lopuillaan. Paljon on ehtinyt tapahtua kevään jälkeen. Kesällä Werstaalla tehtiin ruohonjuurisarjakuvaa ja painettiin kangasta. Kesänäyttely Taide konfliktissa tarjosi mukavasti ajatuksia ja herätti ristiriitaisia tunteita ruohonjuurisarjakuvaa varten. Syksyllä tempauduttiin täysillä Ihan epäNormaalia- näyttelyn teemoihin. Näyttely kertoo vammaisuudesta eri aikoina; historiasta ja tämän päivän keskustelun aiheista. Näyttelyyn liittyvissä työpajoissa on askarreltu koskettelukirjoja. 

Koskettelukirjan yksi sivu on valmistunut. 

Olemme järjestäneet kiinnostavia tapahtumia ja onnistuneita työpajoja, viimeisimpänä AistiMUS- tapahtuma lokakuun lopussa. Ohjelmassa oli mm. Pimeä kahvila, jossa kahvi ja kastettava nautittiin ilman näköaistia. Kahvilan henkilökuntana olivat Tampereen seudun näkövammaiset ry:n vapaaehtoiset. Tapahtumassa järjestettiin myös Elävä kirjasto, joka toimii kuten tavallinen kirjasto, mutta tavallisten kirjojen sijaan Elävästä kirjastosta lainataan oikeita ihmisiä keskustelua varten. Kirjat edustavat erilaisia ihmisryhmiä, jotka kohtaavat syrjintää ja ennakkoluuloja. Kehitysvammaisteatteri La Stradan runoihin perustuvasta teoksesta Elämän jano järjestettiin kaksi esitystä. Werstaan työväentalon lavalle nousi myös punk-bändi Pertti Kurikan Nimipäivät. 

Lainaajat tarskastelevat Elävän kirjaston valikoimaa. Valitettavasti Pimeästä kahvilasta ei ole kuva-aineistoa. 

La Stada -teatterin esitys Elämän jano oli työväentalon koivukulisseissa oikeassa ympäristössä.

Pertti Kurikan nimipäivien keikka oli hieno elämys.

Mä syön vaan donitseja

Tänä keväänä Werstaalla on syöty paljon rievää. Syynä on syyskuun loppuun asti esillä oleva Rieväkylä ja Euroopan maku-näyttely, joka kertoo osaltaan tästä Tampereen perinneleivästä. Aikuisille olen vetänyt Rieväkierrosta, joka on huipentunut rieväkahveihin. Kahvinjuonnin lomassa olen kerännyt ihmisiltä parhaita ruokamuistoja . Muistoja kirvoittamaan olen tuonut työpajaan erilaisia ruokaan liittyviä esineitä. Eniten muistoja ovat tuoneet esiin sokerisakset ja vanha Airamin termospullo.

”Kesäretki

Lähdettiin heinäntekoon pellolle, niin mukaan otettiin termospulloon kahvia ja voileivät. Toisinaan  oli piimää ja talkkunaa. Ruoka maistui hyvälle. Työnteko oli 50-luvulla hidasta, heinää niitettiin viikatteella ja seivästettiin. Heinät haravoitiin puuharavalla. ” Leila

Termospullo on ollut monissa tärkeissä tapahtumissa mukana; oman talon rakennustyömaalla, isän salkussa aamulla töihin mennessä ja marjametsässä. Tämä kertoo osaltaan siitä, että näiden kierrosten osallistujat ovat olleet hieman vanhempaa väkeä. 

Koululaiset ovat tutustuneet näyttelyyn Leivän tähren -kierroksella, jonka päätteeksi alakoululaiset ovat askarrelleet lautasellisen hyvää ruokaa ja yläkoululaiset tehneet omaa ruokasuhdetta kuvaavan rintanapin. Ruuasta on useimmilla vahvoja näkemyksiä. Suuri osa noudattaa jonkinlaista ruokavaliota tai valikoi ruokaansa joidenkin kriteerien mukaan. Vanhempi polvi ehkä syö koko talven vain itse poimimiaan marjoja eikä osta lainkaan tuontihedelmiä. Nuoremmille ehkäpä eettiset syyt korostuvat ruokaan liittyvissä valinnoissa. Osa syöjistä ei välitä mistään muusta kuin ruuan hyvästä mausta. Aika monille se tarkoittaa esim. pizzaa  ja Arnoldsin donitseja.