29. maaliskuuta 2012

Säästö -> laatu


Olin viime viikon perjantaina Jyväskylän taidemuseolla kuuntelemassa paneelikeskustelua otsikolla Vapaaehtoinen museossa - voimavara vai penninvenytystä? Keskustelu nivoutui keskeisesti Jyväskylän Kulttuuriluotsien toimintaan, mutta vapaaehtoiset ovat pinnalla tällä hetkellä laajemminkin. Keskustelusta kirjoittaa myös Anna-Kaisa Ek blogissaan Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö.

Keskustelijoina olivat Merja Herranen, joka on Porvoon museon museonjohtaja, Museoalan ammattiliiton puheenjohtaja ja Suomen museoliiton hallituksen jäsen,  Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkuna, taidekasvattaja ja freelancer museopedagogi Riikka Notkola ja aktiivinen kulttuuriluotsi Pirkko Rissanen. Koossa oli siis varsin monipuolinen joukko, jotka kukin tarkastelivat aihepiiriä omasta näkövinkkelistään.

Keskustelussa käsiteltiin vapaaehtoistyötä nimenomaan ammatillisesti hoidetuissa museoissa. Samalla sivuttiin luonnollisesti ammattilaisten ja asianharrastajien tai vapaaehtoisten työnjakoa ja asemaa laajemminkin. Monet esiin nostetuista asioista ovat juuri niitä vellovia ajatuksia, joita itsekin aihepiiriin liittyen mietiskelen. Keskustelun kuluessa kävi ilmi, että vapaaehtoistyö ei voi toimia keinona säästää henkilöstökuluissa, vastuu toiminnasta on aina ammatillisesti koulutetulla henkilökunnalla. Monissa museoissa käytetään jo nykyisinkin varsin paljon palkattomia harjoittelijoita sekä erilaisin palkkatukijärjestelmien tuettuja työntekijöitä.

Jos vapaaehtoistyötä tarkastellaan vain taloudellisena resurssina, se ei ole kannattavaa; vapaaehtoisten kanssa tehtävä työ vie enemmän aikaa kuin pelkästään ammattilaisten voimin tehty homma. Panelistit ehdottivatkin, että sanan säästö tilalle voitaisiin laittaa sana laatu. Vapaaehtoiset lisäävät nimenomaan museotoiminnan laatua. Vapaaehtoiset nähtiin arvokkaana voimavarana, joka tuo työhön erilaisia näkökulmia ja ammattitaitoa sekä luo tiiviimpää yhteyttä yhteisöön.

Aivan perusteeton ei ole esiin noussut huoli, miltä suuri määrä vapaaehtoisia näyttää kuntapäättäjien silmin. Miksi museoissa pitäisi olla palkattua ja koulutettua henkilökuntaa, jos homma voidaan hoitaa myös vapaaehtoisten voimin.

Paneelin kahden vapaaehtoistyön kokemusasiantuntijan kautta tuli esiin näkökulma, että vapaaehtoistyö täytyy olla mukavaa ja palkitsevaa. Vapaaehtoiset kokevat, että lopullinen vastuu esim. näyttelystä täytyy olla museoammattilaisella. Vapaaehtoisyö voi pahimmillaan olla myös riistoa. Monissa maissa joissa vapaaehtoistyöllä on pitkät perinteet se on esim. vastavalmistuneelle ammattilaiselle lähes ainut tapa päästä kiinni palkattuun työhön.

Paneelin yhteenvetona voi todeta, että vapaaehtoistyö voi olla sekä vapaaehtoisille, että museolla voimavara. Se kuitenkin vaatii sitoutumista ja ajattelutavan muutosta puolin ja toisin. Museossa koko organisaation on sitouduttava ajatukseen ja oltava valmis vastaanottamaan vapaaehtoistyöntekijät.

28. maaliskuuta 2012

Tuoli, jolla istua


Museon tapahtumien järjestämisessä pienet käytännön asiat ovat tärkeitä, ärsyttäviä ja jopa kasvattavia. Käytännön ongelmien myötä moni asia myös terävöityy. Useat ongelmat liittyvät rajallisiin taloudellisiin tai henkisiin resursseihin. Kaksi keskeistä pientä käytännön asiaa, joihin itse törmään koko ajan Werstaan tapahtumien järjestämisessä ovat äänieristys eri tilojen välillä sekä mukavien ja rentojen tuolien puute.

Avara museo-hankkeen blogissa viitattiin taannoin aikuiskasvatustieteen professorin Jyri Mannisen kirjoitukseenSivistys-lehdessä. Siinä hän pohtii aikuisten oppimisympäristöjä. Mannisen tekstissä toistuu istuminen. Hän mainitsee useaan kertaa kuinka perinteisestä luokkamuodosta pitäisi päästä vapaamuotoisempaan istuskeluun ja jopa seisomiseen oppimisympäristöissä. Museoissa taas pitäisi päästä jatkuvasta seisomisesta mukavaan istumiseen. 

Tapahtumissa oikeanlaisten istuimien käyttäminen ja niiden sijoittelu kertoo paljonkin tilaisuuden luonteesta. Werstaalla on satoja asiallisia Martelan tuoleja kokouskäyttöön. Ne ovat siistejä ja kestäviä. Jos halutaan luoda johonkin tilaisuuteen muuta kuin asiallista ja virallista tunnelmaa, toisenlaisia tuoleja on talosta vaikea löytää. 


Nykytaidetta esittelevässä museossa lattioilla voivat lötköttää kirkkaan väriset säkkituolit. Ne viestivät kävijälle, että hän voi omaksua näyttelyä lähes vaakatasossa ja välillä jopa ummistaa silmänsä. On todettava, etteivät säkkituolit välttämättä saumattomasti istu esim. Meirän kaupungin Työväentalon tunnelmaan. Jostain syystä säkkituolit sopivat nykytaiteeseen, mutta eivät muunlaisiin näyttelyihin. Werstaalla olen tähän mennessä tavannut säkkituoleja kerran, viime kesän taide konfliktissa -näyttelyssä. Ne olivat lainassa. 

-       Museo on museo, eikä nuorisotalo, eräs kollegani kerran totesi. 

Museo ei ole myöskään kulttuurikeskus, mutta kävijämääristä päätellen erilaiset tapahtumat Werstaalla tuntuvat suurta yleisöä kiinnostavan. Yleisöjä, kuten istuimiakin, on monenlaisia. Taannoin naistenpäivän juhlassa varttuneempi väki arvosti varmasti tukevia Martelan tuoleja, mutta tulevan AistiMUS -tapahtuman yleisön kanssa tilanne voi olla toinen. Sinne etsiskelen jälleen mukavia istuimia sekä Elävän kirjaston keskusteluille, että erilaisten filmien katseluun. Tähän mennessä olen löytänyt kaarevan penkin, kaksi Ikean nojatuolia, funkkis-nojatuolin ja puisen kiikkutuolin. Varsinainen aarre on Suomettunut Suomi-näyttelystä vapautunut rekvisiittakokoelman retrosohva.