15. helmikuuta 2010

Post it !

Viime lauantaina Werstas oli täynnä mukavaa kirjallista säpinää. Kaikesta päätellen vaihtoehtoinen kirjallisuustapahtuma Elävän kirjallisuuden festivaali oli saanut liikkeelle varsinkin nuoria humanisteja. Sanan lisäksi näyttelytiloissa kaikui monin paikoin myös musiikki. Tarjolla oli livepiirtämistä osittain liveäänen säestyksellä. Höyrykonemuseossa Rauhatäti räppäsi korkeapaine ja keskipainesylinterien välissä ja vauhtipyörän takana teatteri Silmänkääntäjä esitti saman nimisen näytelmän vuodelta 1847. 
  
 

Kaupunkikonsultti Meiju Niskala veti tiiviin esityksen kaupunkitilan haltuunotosta otsikolla Julkinen tila leikkikenttänä. Näkyvimpiä ja tunnetuimpia tapoja käyttää ja kommentoida kaupunkia ovat graffitit. Uusimpia ilmiöitä lienevät neulegraffitit. Tunnetuin graffiteihin ja julkisiin maalauksiin liitetty nimi on varmaankin englantilainen Banksy, jota on kutsuttu myös taideterroristiksi. Hän on alusta lähtien käyttänyt lähinnä sapluunalla maalattuja kuvia. Graffitien maalaus johtaa hankaluuksiin virkavallan kanssa, mutta kaupunkia voi kommentoida myös hyväntuulisilla ja rakentavilla tavoilla. Vai mitä sanotte ajatuksesta istuttaa kasveja merkityksellistämään joitakin paikkoja, kauniita tai rumia.



Miten kukin meistä voisi siis toimia toisin kaupungilla, katsoa ja nähdä enemmän. Niskala ehdotti, että työmatkalle voisimme ottaa mukaan vaikkapa post it-lappuja ja liimailla niitä paikkoihin tai yksityiskohtiin, jotka sykähdyttävät, jotka tuntuvat jossain, hyvässä tai pahassa.

1 kommentti:

  1. Hyvä ajatus tuo työmatkalaputus! Samaista laputtamista on menestyksekkäästi käytetty museoissakin, voisi piristää kummasti kaupunkikuvaa :) Kuka aloittaa?

    VastaaPoista