31. toukokuuta 2011

Avajaiset

Joskus olen miettinyt, mitä ovat näyttelyn avajaiset? Miksi järjestämme tämän oudon rituaalin. Näyttely on harvoin totaalisen suljettu ennen avajaisia, joku saattanut käydä vilkaisemassa sitä samana päivänä ennen avajaisia. Kuitenkin vasta avajaisten jälkeen se on valmis ja avoinna suurelle yleisölle, avajaisvieraiden toimiessa jonkinlaisina esikokijoina. 

Kun kirjoitan tätä, Werstaan kesänäyttelyn Taide konfliktissa, avajaisiin on vähän yli tunti. Asiakaspalveluhenkilökunta valmistelee avajaistarjoiluja. Tunnen itseni hieman jännittyneeksi, vaikka en ole ollut näyttelyä tekemässä. Näyttely on todella hieno ja vaikuttava kokonaisuus. Kirjoitan työpöytäni ääressä ennen kuin menen avajaisiin. Ennen sitä täytyy vielä laittaa tukkaa, tarkistaa meikki ja vaihtaa avajaismekko päälle. Avajaisissa tapaan tuttuja, syön pikkusuolaisia ja juon punaviiniä pienestä muovilasista. 



Pohjimmiltaan avajaiset ovat näyttelyn deadline, päämäärä, jota kohti joskus hyvinkin kuluttava prosessi kulkee. Jotkut näyttelyt eivät ole valmiita avajaisissa, mutta useimmat ovat. Avajaisten merkitys on ennen kaikkea sosiaalinen, ihmisten tapaaminen. Avajaisvieraat sanovat, että täytyy tulla myöhemmin ihan kunnolla katsomaan näyttelyä, avajaisissa ei voi katsoa, koska ne ovat avajaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti