Werstaalla on ollut auki pian kuukauden Martti Innasen taidenäyttely nimellä Innasta Suomesta. Esillä on 70 naivistista maalausta 1970-luvulta 2000-luvulle saakka, ihmissusista umpitolloihin. Monissa maalauksissa on esillä nenää kaiveleva kärsänenäinen maaseudun mies tai nainen.
Näinä päivinä tuntuu, että kaikissa vähänkin virallisissa yhteyksissä puhutaan kulttuurin hyvinvointivaikutuksista. Asiasta on tutkimustietoakin, kulttuuri tuntuu tekevän hyvää sitä harrastaville. Kulttuurin tekijöiden piirissä samainen toiminta taas saattaa aiheuttaa pahoinvointivaikutuksia esim. pienen palkkauksen ja epävarmojen työsuhteiden muodossa.
Moni poistuu Innasen taulujen ääreltä suu hymyssä. Eräskin rouva totesi, että on koko päivän hyvällä tuulella näyttelyn jälkeen. Moni on myös huokaissut helpottuneena, että kerrankin esillä on taidetta jota ymmärtää. Nämä taitavat olla kulttuurin lyhyen aikavälin hyvinvointivaikutuksia. Näyttely on ollut huippusuosittu. Parhaimpina päivinä sitä on käynyt katsomassa satoja ihmisiä ja näyttelyissä on ollut paljonkin viime vuoden puolella toivomaani säpinää.
Lähes kaikissa Innasen maalauksissa pilkka kohdistuu maalaistolloihin tai tollouttaan peitteleviin kaupunkilaistuneisiin maalaisiin. Kävijät eivät tunnu tästä loukkaantuvan vaan kuvaus herättää paremminkin mielihyvää, ehkä jopa tunnistamisen kokemuksia. Kaikki, joiden kanssa olen puhunut Innasen näyttelystä, ovat olleet kiinnostuneita, Innanen ei jätä ketään kylmäksi.
Keskustelin Innasen taiteesta viisaan veljeni kanssa Hesburgerin aterian äärellä ja ihmettelin mikä maalauksissa ihmisiin vetoaa. Hän piti Innasen suosiota täysin luonnollisena.
- Mä en ainakaan kaipaa mitään katharsista tai ravistelua. Ei taiteen tartte yrittää kyseenalaistaa mun arvoja.
Itse taidan kuulua niihin henkilöihin, jotka eivät pane pahakseen pientä ravistelua. Joillekin juuri Martti Innasen maalaukset tarjoavat ehkä sitä oikeanlaista ravistelua, hyvin positiivisessa mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti