Siis ei tekstejä, ollenkaan. Werstaan vappuna kokonaisuudessaan avautuva päänäyttely Meirän kaupunki on tekstitön. Siinä ei ole esinetekstejä, ei tekstiplansseja eikä kuvatekstejä. Tekstejä tosin on parissa infokioskissa, mutta nekään eivät liity suoraan ympärillä oleviin näyttelyn esineisiin tai valokuviin. Tekstittömyys tekee näyttelykokemuksesta varmasti hieman erilaisen.
12. huhtikuuta 2010
1. huhtikuuta 2010
Saako museossa istua lattialla?
Niin, saako? Tämä kysymys esitettiin meidän museolehtorille tänään. Kysyjä oli aikuinen ihminen, jolle museossa vierailu ei ollut kovin tuttua. Kysymystä voi pitää aiheellisena. Museoissa on monia asioita, joita ei saa tehdä, herranen aika, nehän ovat museoita eivätkä mitään ... öö huvipuistoja. Esineisiin ei saa koskea, salamalla ei saa kuvata, ruokien ja juomien nauttiminen näyttelytiloissa on kielletty.
On helppoa vastata, että totta kai, totta kai museossa voi istua lattialla. Museot ovat meille kaikille rakennettuja yhteisöllisiä ja elämyksellisiä viihtymisen ja oppimisen paikkoja. On vain rikkaus, jos jollekin tilallisuuden kokeminen vaatii kontaktia lattiapinnan kanssa. Lattialla istumista museossa ei estä edes näyttelyn valvoja. Esteet istumiselle löytyvät siis enemmänkin potentiaalisen istujan omasta päästä. Tarkemmin ajatellen ehkäpä siitä käyttäytymismallista, jota hän noudattaa. Istujan ohitse kulkeva tutkija tosin saattaa kiinnittää huomionsa lattialla istuvaan henkilöön ja kurtistaa kulmiaan mietteissään. Tutkija ajattelee: Toivottavasti aukipitohenkilökunta tarkkailee tuota erikoisesti käyttäytyvää henkilöä, sehän saattaa kohta vaikka hyökätä särkemään vitriineitä, ihmisistä ei koskaan tiedä.
22. maaliskuuta 2010
Freedom! Peace!
Werstaan tuleva päänäyttely Meirän kaupunki avataan kokonaisuudessaan vappuna. Näyttelyyn sijoittuu myös vallattuun taloon perustettu sosiaalikeskus. Sen tiimoilta Werstaalla jatkettiin maalaushommia. Tällä kertaa paikalliset alan taiteilijat maalasivat tulevaan sosiaalikeskukseen 6 metriä leveää graffitia. Maalaus oli nopeaa toimintaa ja graffiti valmistui parissa illassa. Jälki on komeaa.
15. maaliskuuta 2010
Häpeä
Hiljattain luin lehdestä, että työttömyys ei ole enää häpeä. Jäin miettimään asiaa. Esimerkkinälehtijutussa oli haastateltu korkeasta asemasta irtisanoutunutta miestä, joka oli kotona lapsensa kanssa. Hän piti eräänlaista sapattivapaata työttömänä ja vakuutti, että talous on tiukentunut, mutta ihan hyvin työttömänä selviää. Uuden työn hän aikoi etsiä sitten kun siltä tuntuisi. Hän ei tuntenut ratkaisustaan häpeää.
Kuulostaa suorastaan kadehdittavalta. Moni meistä haluaisi välillä vähän vapaata työelämästä ja enemmän aikaa lasten kanssa. Joillekin vuorotteluvapaa vastaa juuri tähän tarpeeseen. Irtisanoutuminen on rohkea valinta, jonka tekeminen vaatii riittävää tulotasoa ja ansiosidonnaista päivärahaa. Täytyy olla myös jonkinlainen varmuus, että uutta työtä myös löytyy.
Olen viime aikoina jutellut ohimennen häpeästä monen työnhakijoiden kanssa työskentelevän kanssa. Kaikilla tuntuu olevan sama ajatus, että häpeä työttömyydestä on pienentynyt huomattavasti verrattuna edelliseen lamaan. Varmoja työpaikkoja ei ole enää kellään ja hyvin harva työskentelee saman työnantajan palveluksessa koko ikänsä. Työttömyysjaksoista ja jatkokoulutuksesta on tullut tavallisia. Työttömäksi joutuminen on aina jonkinlainen järkytys, mutta ei ehkä enää täydellinen yllätys.
Raja työllisen ja työttömän välillä on monella tavoin liukuva. Moni on työllistettynä, työvalmennuksessa tai työtä on niin vähän, ettei sillä tule oikein toimeen ja koko ajan on haku päällä. Määräaikaisissa työsuhteissa haetaan koko ajan seuraavaa työpaikkaa ja ennen seuraavan pätkän alkamista on välissä usein lyhyt työttömyyden jakso.
Henkisesti ero on varsin suuri. Tapasin eilen entisen työtoverini, joka parin vuoden työsuhteen jälkeen oli ensimmäistä päivää työttömänä ja menossa käymään T&E-toimistossa. Hän ei ollut hyvillä mielin, vaan valitteli, että päivät olivat pitkiä ja täytyi keksiä itselleen jotain tekemistä. Töissä aina arvokas ja tarmokas mies vaikutti jotenkin kumaralta. Ehkä hänenkin olisi pitänyt ajatella olevansa sapattivapaalla tai between jobs,
kuten sanotaan. Jos tarvetta sapattivapaaseen ei kuitenkaan ole, on ärsyttävää ryhtyä oman itsensä personal traineriksi ja life coachiksi.
Kuulostaa suorastaan kadehdittavalta. Moni meistä haluaisi välillä vähän vapaata työelämästä ja enemmän aikaa lasten kanssa. Joillekin vuorotteluvapaa vastaa juuri tähän tarpeeseen. Irtisanoutuminen on rohkea valinta, jonka tekeminen vaatii riittävää tulotasoa ja ansiosidonnaista päivärahaa. Täytyy olla myös jonkinlainen varmuus, että uutta työtä myös löytyy.
Olen viime aikoina jutellut ohimennen häpeästä monen työnhakijoiden kanssa työskentelevän kanssa. Kaikilla tuntuu olevan sama ajatus, että häpeä työttömyydestä on pienentynyt huomattavasti verrattuna edelliseen lamaan. Varmoja työpaikkoja ei ole enää kellään ja hyvin harva työskentelee saman työnantajan palveluksessa koko ikänsä. Työttömyysjaksoista ja jatkokoulutuksesta on tullut tavallisia. Työttömäksi joutuminen on aina jonkinlainen järkytys, mutta ei ehkä enää täydellinen yllätys.
Raja työllisen ja työttömän välillä on monella tavoin liukuva. Moni on työllistettynä, työvalmennuksessa tai työtä on niin vähän, ettei sillä tule oikein toimeen ja koko ajan on haku päällä. Määräaikaisissa työsuhteissa haetaan koko ajan seuraavaa työpaikkaa ja ennen seuraavan pätkän alkamista on välissä usein lyhyt työttömyyden jakso.
Henkisesti ero on varsin suuri. Tapasin eilen entisen työtoverini, joka parin vuoden työsuhteen jälkeen oli ensimmäistä päivää työttömänä ja menossa käymään T&E-toimistossa. Hän ei ollut hyvillä mielin, vaan valitteli, että päivät olivat pitkiä ja täytyi keksiä itselleen jotain tekemistä. Töissä aina arvokas ja tarmokas mies vaikutti jotenkin kumaralta. Ehkä hänenkin olisi pitänyt ajatella olevansa sapattivapaalla tai between jobs,
kuten sanotaan. Jos tarvetta sapattivapaaseen ei kuitenkaan ole, on ärsyttävää ryhtyä oman itsensä personal traineriksi ja life coachiksi.
Pajan maalaus, osa II
Pajan maalaus on jatkunut tällä viikolla seinien koristelulla.Olemme maalanneet sapluunoilla kuvioita tilan seinille. Maalattavia muotoja olemme hakeneet Werstaan näyttelyistä, joten seinille on ilmestynyt Höyrykoneen vauhtipyörän lisäksi mm. muttereita. Kahvipannu ja sokerisakset ovat Työväen osuuskaupan valikoimaa, neula, lanka ja nappi Tekstiiliteollisuusmuseosta.
Lähipäivinä maalaamme vielä päätyseinälle suuren puun ja uusittu työpajatila on valmiina käyttöön. On ollut mukavaa suunnitella ja tehdä itse. Minun ja museolehtorin lisäksi Werstaan visuaalinen suunnittelija on ollut tärkeä henkilö maalausten sommittelussa ja yhteisessä ideoinnissa.
Lähipäivinä maalaamme vielä päätyseinälle suuren puun ja uusittu työpajatila on valmiina käyttöön. On ollut mukavaa suunnitella ja tehdä itse. Minun ja museolehtorin lisäksi Werstaan visuaalinen suunnittelija on ollut tärkeä henkilö maalausten sommittelussa ja yhteisessä ideoinnissa.
4. maaliskuuta 2010
Pajan maalaus, osa I
Tällä viikolla on projektisuunnittelijakin päässyt mukavasti niin sanottujen oikeiden töiden makuun. Työväenmuseolla on ollut tekemisen meininki. Tulevan päänäyttelyn Meirän kaupungin rakennusryhmä on rakentanut näyttelyyn työväentalon salia. Me olemme museolehtorin kanssa maalanneet Pajaksi kutsutun museopedagogisen työpajatilan seiniä. Vaikka käteviä olemmekin, ovat maalauksen ja suojauksen pienet yksityiskohdat olleet haasteellisia. Museomestarin neuvot ovat olleet monin paikoin tarpeen. Seinien pohjamaali on valmiina ja ensi viikolla aloitamme tilan koristelun. Seinille maalataan silhuettikuvina erilaisia esineitä Werstaan näyttelyistä. Olen juuri tekemässä sapluunoita höyrykoneen voitelukupista, muttereista ja parsinneulasta.
25. helmikuuta 2010
Oikeita töitä
Alle kolmivuotias poikani haluaa tehdä oikeita töitä. Sitähän me kaikki haluamme, oikeita töitä ja oikealla palkalla. Pojalleni oikeita töitä ovat kodin remonttihommat, lumityöt sekä siivous ja ruoanlaitto. Meille akateemisille pätkätyöläisille oikeina töinä näyttäytyvät sellaiset, joista syntyy jotain konkreettista, käsin kosketeltavaa. Projektin tuskaisena hetkenä moni on todennut, että pitäisköhän mennä johonkin oikeisiin töihin.
Tietotyöläisen, suunnittelijan tai koordinaattorin on välillä vaikea hahmottaa mitä osaa. Kaikenlaista, mutta ei oikeastaan mitään jonka voisi nimetä. Kummallisista tilanteista on selvitty, projektit on saatu päätökseen ja presentaatiot vedettyä läpi kunnialla, mutta mitä jäi käteen. Ehkä tunne siitä, että selvisin taas, tälläkin kertaa. Olisiko helpompaa sanoa osaavansa rakentaa taloja tai leipoa kakkuja, jollain lailla selkeämpää. Poikani tietää, että isi ja äiti ovat suunnittelijoita, mutta ei varmaan enempää. Hänelle työ on paikka, johon vanhemmat menevät päiväksi ja siellä syödään eväitä.
Tietotyöläisen, suunnittelijan tai koordinaattorin on välillä vaikea hahmottaa mitä osaa. Kaikenlaista, mutta ei oikeastaan mitään jonka voisi nimetä. Kummallisista tilanteista on selvitty, projektit on saatu päätökseen ja presentaatiot vedettyä läpi kunnialla, mutta mitä jäi käteen. Ehkä tunne siitä, että selvisin taas, tälläkin kertaa. Olisiko helpompaa sanoa osaavansa rakentaa taloja tai leipoa kakkuja, jollain lailla selkeämpää. Poikani tietää, että isi ja äiti ovat suunnittelijoita, mutta ei varmaan enempää. Hänelle työ on paikka, johon vanhemmat menevät päiväksi ja siellä syödään eväitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)