Werstaan ammattiin opiskeleville tarkoitetussa Mestariduunari-hankkeessa on tänä keväänä käytetty Minä, te ja muut -romanitaidenäyttelyä oppimisympäristönä. Taidenäyttelyn avulla olemme pohtineet identiteetin muodostumista ja monikulttuurisuutta, joista jälkimmäinen on varsin kuuma peruna valtakunnallisestikin. Koska pääosa ammattiopiskelijaryhmistä on tullut sosiaali- ja terveysalan puolelta, heillä kulttuurien tuntemus myös oma opintokokonaisuutensa. Käynti romanitaidenäyttelyssä on houkuttanut runsaasti ryhmiä museovierailulle. Kierroksella olemme päässeet kokeilemaan romanihameen painoa, pohtineet onko tosiaan niin, että ”vaatteet on mun aatteet”, ja miten perhetausta ihmisestä näkyy ja muovaa identiteettiä.
Ryhmät ovat jakautuneet näyttelyssä pienryhmiin ja valinneet yhden teoksen kummastakin näyttelysalista vapaavalinnaisilla perusteilla. Perusteeksi on käynyt mikä vain – kauniit värit, kiinnostava yksityiskohta, vastenmielisyys, koskettavuus, you name it. Oikeita tai vääriä tulkintoja ei ole, ja tätä olenkin ryhmille painottanut. Oma näkemys on sallittu, ja sen esittämiseen kannustetaan. Tämän jälkeen olemme purkaneet varsinaisia kysymyksiä. Olemme miettineet perheen ja kasvuympäristön merkitystä ihmisen identiteetille, ja sen jälkeen ehdottomasti kiinnostavimmaksi koettua kysymystä eli sitä, mikä ihmisestä oikein tekee suomalaisen.
Tämä kysymys onkin kirvoittanut erittäin monipuolista pohdintaa. Saunan, sisun ja ruisleivän lisäksi esiin on nostettu äidinkielen merkitys, syntymäpaikka ja sukujuuret. On pohdittu sitä, voiko maahanmuuttajasta tulla suomalainen koskaan, entä maahanmuuttajan lapsista? Tai jos itse muuttaisi toiseen maahan, pysyisikö silti aina suomalaisena. Pohdintaa on herättänyt myös ”maassa maan tavalla” -ohje. Yhdessä olemme miettineet mitä se voi tarkoittaa. Vaikka ajatus äkkiseltään voi vaikuttaa selvältä ja helpolta, onkin keskusteluissa huomattu, ettei välttämättä itse voisi kaikkia suomalaisia tapoja hylätä toisessa maassa asuessaan, ja että toisaalta voi olla sellaisiakin tapoja, joiden noudattaminen tuntuisi aivan mahdottomalta.
Kaiken kaikkiaan taidenäyttelyyn on suhtauduttu uteliaisuudella ja keskustelunmahdollisuutta on pidetty hyvänä ja virkistävänä. Moni onkin todennut, että käynti on avannut pohtimaan omaa kulttuuria ja omia lähtökohtia uudesta vinkkelistä. Tämä puolestaan aivan varmasti tukee kasvua sosiaali- ja terveysalan ammattilaiseksi.
Anne Lahtinen, museolehtori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti