Nykyihmisen arjen ongelmaksi on
muodostunut tolkuton tavaran määrä. Kaaoksen kesyttämiseksi
tehdään sadan tärkeän tavaran listoja, noudatetaan feng shuin
harmoniaa ja juuri ilmestyvä dokumentti kertoo miehestä, joka oli
luopunut alkuun kaikista tavaroistaan nähdäkseen, mitä niistä hän
oikeasti tarvitsee.
Museoilla on sama ongelma kuin
yksityisissä kodeissakin: kaikki varastot ja ullakot ovat jo täynnä
tavaroita. Vaikka museoiden tehtävänä on tallentaa esineitä, on
tavaraähkyn hallintakeinoista hyötyä myös museomaailmassa.
Siivoaminen, järjestäminen ja valikointi auttaa löytämään
oleellisen kokoelmista ja hyödyntämään niitä tehokkaammin.
Syksyllä Werstaalla tutkijat
tarttuivat ammattijärjestäjän ottein varastossa velloviin
röykkiöihin. Kokoelmavaraston järjestely- ja siivousprojektissa
keskityttiin yhteen varastoon ja siellä oleviin isoihin irrallisiin
esineisiin. Siisteihin laatikkopinoihin ja niissä oleviin
pientavaroihin ei koskettu, sillä tavoitteena oli saada lyhessä
ajassa mahdollisimman paljon tilaa ja järjestystä aikaiseksi.
Jotta museon kokoelmatilat erottaa
ullakkotiloista, on museoesineillä oltava oma numeronsa, paikkansa
ja tarinansa. Esineiden avulla on museossa tarkoitus kertoa jotain
oleellista menneiden aikojen elämästä. Jos esineen
käyttöhistoriasta ja omistajista on esittää vain arvailuja, ei
kovin vakuuttavaa tarinaa voida kertoa. Silloin esineiden
säilyttämisestä tulee säilyttämistä pula-ajan varalle, jos tätä
joskus kuitenkin tarvitaan... Totuus kuitenkin on, että esineiden
taustatiedot eivät säilyttämällä kasva, vaan päinvastoin -
muistilaput häviävät, muistelijat unohtavat ja tiedot vanhenevat.
 |
|
Museon kokoelmista löytyi
samanlaisia laskukoneita runsaasti. Jokaisen toimistotyöntekijän
Burroughs-konetta ei kuitenkaan enää ole tarpeen säilyttää
museoesineenä. Osa siirrettiin opetuskokoelmaan, jolloin asiakkaat
pääsevät niitä naputtelemaan.
|
Projektissa rikkinäiset ja
kontekstittomat esineet käytiin yksitellen läpi ja suurin osa
niistä poistettiin. Sellaiset esineet, joita oli useita, kuten
kirjoituskoneet, otettiin esiin. Niistä valikoitiin museon
kokoelmapolitiikkaa parhaiten vastaavat yksilöt ja muut poistettiin.
Varastoon oli kertynyt näyttelyrekvisiittaa ja muuta tavaraa, jota
ei oltu museoesineeksi tarkoitettukaan. Ne joko hävitettiin kokonaan
tai siirrettiin parempaan paikkaan. Ehjät kontekstittomat esineet
siirrettiin museon opetuskokoelmaan.
Jäljelle jäivät ne esineet, joita
museo oikeasti haluaa säilyttää. Esineitä, joiden tausta
tunnetaan, jotka kertovat jotain oleellista historiastamme ja joita
haluamme yleisölle esitellä. Nämä esineet kuvattiin, niiden
taustat selvitettiin, tiedot luetteloitiin tietokantaan ja ne
sijoitettiin paikoilleen.
Projektin lopputuloksena hyllytilaa
vapautui runsaasti ja varaston käytävät vapautuivat.
Esineturvallisuus lisääntyi, kun kärryn kanssa pääsee nyt
liikkumaan hyllyn viereen. Esineet läytyvät helpommin, sekä sähköisesti että fyysisesti. Nyt museolla
tiedetään myös tarkemmin, mitä esineitä meillä on ja
osataan myös suunnitella sitä, mitä vielä tarvitaan. Eli ähky talttui, tärkeät tavarat
löytyivät ja ehkäpä se harmoniakin siellä jossain on,
luetteloituna omalle paikalleen.
Leena Ahonen, projektitutkija
