28. kesäkuuta 2010

Piirretään seinään



Werstaalla avattiin ennen juhannusta Kaupunki kynällä- piirustustila. Meirän kaupunki-näyttelyn yhteydessä sijaitsevassa Komuutti-galleriassa on tilaisuus aivan luvan kanssa piirtää seinään. Se on yllättävän mukavaa. Edellisestä kerrasta onkin jo hiukan aikaa. Ajatuksenani tilan suhteen oli, että kävijät voivat halutessaan jatkaa Pispalan mökkien hauskasti rytmittyvää kaaosta seinälle, malliksi sinne on jo liitetty muutama kuva pienoismallin taloista. Toisaalta seinät kutsuvat kommentoimaan Meirän kaupungin aihepiirejä laajemminkin.

Tai niin minä olin ajatellut. Muutamaa mökkiä sinne on toki hahmoteltu, mutta seinille on ilmestynyt myös pulskaa hiirtä jahtaava kissa sekä prinsessa, jonka mekon alta kurkistaa outo, pelottava otus. Ensimmäistä kirkkovenettä vielä odotellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti