12. helmikuuta 2010

Museo auki aikuisille

Werstaalla Avara museo-hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti työttömät ja lomautetut. Avara museo- toiminta käynnistyy tulevana syksynä, jolloin järjestetään tapahtumia, työpajoja ja opastuskierroksia. Silloin aloittaa myös säännöllisesti kokoontuva klubi, johon toivon löytäväni innokkaita ja kiinnostavia aikuisia.

Hanke on osaa laajempaa Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille - hanketta, jonka osatoteuttajina toimivat Werstaan lisäksi TAITE-yksikkö Tampereen museoista, Tekniikan museo, Porin taidemuseo, Satakunnan museo sekä CICERO-learning verkosto Helsingin yliopistosta. Hanketta koordinoi Museoliitto ja se on saanut Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta.

Huomenna Werstaalla otetaan värilöylyjä ja nautitaan kuvasaunasta, kun taloon syöksyy Elävän kirjallisuuden festivaali. Tapahtuma toimii vastavoimana samaan aikaan Tampere Exhibition and Sports Centre:ssä järjestettäville kirjamessuille. Werstaalla Höyrykonemuseossa esitetään myös ensimmäinen suomenkielinen julkisesti esitetty näytelmä Silmänkääntäjä vuodelta 1847. Kiintoisaa! Werstaalle ovat tervetulleita kaikki elossa olevat, koska pääsymaksua ei festivaaleille peritä.

www.ekf.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti