Häpeä

Hiljattain luin lehdestä, että työttömyys ei ole enää häpeä. Jäin miettimään asiaa. Esimerkkinälehtijutussa oli haastateltu korkeasta asemasta irtisanoutunutta miestä, joka oli kotona lapsensa kanssa. Hän piti eräänlaista sapattivapaata työttömänä ja vakuutti, että talous on tiukentunut, mutta ihan hyvin työttömänä selviää. Uuden työn hän aikoi etsiä sitten kun siltä tuntuisi. Hän ei tuntenut ratkaisustaan häpeää.

Kuulostaa suorastaan kadehdittavalta. Moni meistä haluaisi välillä vähän vapaata työelämästä ja enemmän aikaa lasten kanssa. Joillekin vuorotteluvapaa vastaa juuri tähän tarpeeseen. Irtisanoutuminen on rohkea valinta, jonka tekeminen vaatii riittävää tulotasoa ja ansiosidonnaista päivärahaa. Täytyy olla myös jonkinlainen varmuus, että uutta työtä myös löytyy.

Olen viime aikoina jutellut ohimennen häpeästä monen työnhakijoiden kanssa työskentelevän kanssa. Kaikilla tuntuu olevan sama ajatus, että häpeä työttömyydestä on pienentynyt huomattavasti verrattuna edelliseen lamaan. Varmoja työpaikkoja ei ole enää kellään ja hyvin harva työskentelee saman työnantajan palveluksessa koko ikänsä. Työttömyysjaksoista ja jatkokoulutuksesta on tullut tavallisia. Työttömäksi joutuminen on aina jonkinlainen järkytys, mutta ei ehkä enää täydellinen yllätys. 

Raja työllisen ja työttömän välillä on monella tavoin liukuva. Moni on työllistettynä, työvalmennuksessa tai työtä on niin vähän, ettei sillä tule oikein toimeen ja koko ajan on haku päällä. Määräaikaisissa työsuhteissa haetaan koko ajan seuraavaa työpaikkaa ja ennen seuraavan pätkän alkamista on välissä usein lyhyt työttömyyden jakso.

Henkisesti ero on varsin suuri. Tapasin eilen entisen työtoverini, joka parin vuoden työsuhteen jälkeen oli ensimmäistä päivää työttömänä ja menossa käymään T&E-toimistossa. Hän ei ollut hyvillä mielin, vaan valitteli, että päivät olivat pitkiä ja täytyi keksiä itselleen jotain tekemistä. Töissä aina arvokas ja tarmokas mies vaikutti jotenkin kumaralta. Ehkä hänenkin olisi pitänyt ajatella olevansa sapattivapaalla tai between jobs,
kuten sanotaan. Jos tarvetta sapattivapaaseen ei kuitenkaan ole, on ärsyttävää ryhtyä oman itsensä personal traineriksi ja life coachiksi.